Uutiset ! |
Kuulumisia leiritapahtumista ja
muista ajankohtaisista asioista.
|
Leirit ! |
Katso lista tulevista tapahtuhmista
leirikalenterista.
|
Karate |
Nettitietosanakirjan artikkeli karatesta, mitä tarkoittaa karate, milloin ja missä karate on syntynyt
? |
| |
UUTISET
|
Leiriraportti Kuhmon kesäleiriltä
Kuhmon kesäleiri pidettiin 26.-28.6.2015. Leirin ohjaajana toimi sensei Marcus Salomaa 6.dan. Hän oli suunnitellut kolmipäiväisen leirin johtoaiheeksi Pinan Godan katan.
Kataa harjoiteltiin monin eri tavoin ja sovelluksin. Ryhmässä, yksin, pareittain. Erityisesti ryhmäharjoitusmuoto konkretisoi, mitä mikäkin liike tarkoittaa. Yksi teki kataa keskellä ja muut hyökkäsivät. Leirillä tehtiin myös runsaasti Kumite Gata- ja Idori-tekniikoita. Lauantain harjoitusten päätteeksi oli vielä dan-ryhmällä omat harjoitukset.
Lauantai aamuna saapui leirille suruviesti: Grand Master Hironori Ohtsuka2 oli kuollut. Vietimme hänen muistoaan kunnioittaen kolmen minuutin mokuton.
Leirille kokoontui 30 karatekaa ympäri Suomea. Heidän kaikkien puolesta kiitos Sensei Markus Salomaa ja Kuhmon Karate ry:n Maire Hostikka upeasti onnistuneesta leiristä
|
Leiriraportti: Winter Course 21.-25.2.2015, Englanti, Wado-Ryu Karate-Do Academy
Winter Course 2015 pidettiin perinteiseen tapaan Guildfordissa. Leiri kesti viisi päivää, lauantaista keskiviikkoon. Jokaisena päivänä harjoituksia oli neljä tuntia. Osallistujia oli 11 maasta yhteensä 160 karatekaa. Suomesta osallistujia oli kaksi. Sensei Shiomitsu 9.dan Hanshi Shihan oli paikalla jokaisena päivänä kannustaen karatekoja harjoituksissa. Leirin opettajina toimivat Sensei Arthur Meek, Sensei Kazutaka Otsuka ja Sensei Tran Hieu Mihn. Leirillä julkaistiin uusi Dan grade syllabus, jonka Sensei Shiomitsu on suunnitellut. Tarkempi leiriraportti leirin sisältöineen löytyy Sensei Rob Howellsin kirjoittamasta leiriraportista
Leirin päätteeksi keskiviikon harjoitusten jälkeen pidettiin vyökokeet. Vyökokeeseen osallistui Suomesta Teemu Heikkilä. Vyökoetta edeltävän päivän aamuna heti harjoitusten alettua Maya Shiomitu pyysi Teemun Sensei Shiomitsun luo ja kertoi Sensein tarkkailevan erityisesti Teemua kyseisen päivän, koska tiesi Teemun osallistuvan dan-kokeeseen. Vyökoepaneeliin kuuluivat; Sensei Arthur Meek 7.dan Renshi, Sensei Tran Hieu Minh 7.dan Renshi, Sensei Kazutaka Otsuka 6.dan, Sensei Peter Hill 6.dan ja Sensei Rob Howells 6.dan.
Teemu Heikkilä suoritti vyökokeen onnistuneesti ja hänelle myönnettiin 3.dan. Paljon onnea Sensei Teemu Heikkilälle!
Sami Lappi 3.dan, Oulun Wado-Ryu Karate-Do ry
|
Tiedote
Sensei M. Shiomitsu 9th Dan Hanshi:n ehdottamana 2nd Grand Master Hironori Ohtsuka on myöntänyt Sensei Marcus Salomaalle 6.dan:in.
Onnea Marcus Senseille!
|
Leiriraportti Kuhmon Kesäleiriltä
Kuhmon Kesäleiri pidettiin suunnitellusti 13.-15.6.2014. Kuhmon kesäleiri on monessa mielessä perinteikäs, mutta samalla tällä kertaa kirjoitettiin myös yhdenlaista historiaa Suomen Wado-Ryu Karateliitossa. Kesäleirejä on aikoinaan pidetty nimenomaan Kuhmossa ja tarkoituksellisesti kesäleiri haluttiin takaisin juurilleen mikä teki leiristä omalla tavallaan perinteikkään. Historiallisen leiristä puolestaan tekee se, että leiri oli ensimmäinen virallinen Academy-leiri, jonka Marcus Salomaa Sensein piti Masafumi Shiomitsu 9. dan Hanshi Shihanin valtuuttamana.
Leirille kokoontui kaiken kaikkiaan 35 karatekaa mikä on hyvä määrä. Tunnelma leirillä oli rento ja harjoittelu tapahtui mukavassa Wado-hengessä. Leiriläiset koostui mukavasti eri vyöarvoista ja myös ikänsä puolesta harrastajia oli nuorista aina varttuneempiin aikuisiin asti. Erityismaininnan ansaitsee nuoret, jotka olivat tulleet leirille aina Kangasalalta saakka.
Harjoitukset olivat välillä hyvinkin kovatempoiset ja hiki virtasi hyväkuntoisimmillakin. Harjoituksiin mahtui monenlaista. Pääasiallisesti harjoitukset tähtäsivät kehon lihasten lämmittelyyn lajinomaisin harjoituksin ja sitten tekniikkaharjoituksiin, joilla oli yleisesti selkeä yhteys Shiomitsu Sensein Grading Syllabus -vyökoekirjojen tekniikoihin. Toisaalta jokainen leirillä ollut varmasti muistaa kuinka Sensei korosti "masun" käyttöä vähän joka asiassa. Masu eli kehon keskipiste onkin tärkeässä roolissa kun puhutaan liikkumisesta Wado-Ryu karatessa.
Senseillä opetti Junzuki- ja Gyakuzuki-lyöntien, Maegeri- sekä Mawashigeri-potkujen ja monen muun "perus"tekniikan perusteita. Harjoituksissa oli selkeä vivahde Kazutaka Otsuka Sensein tyylistä lähestyä asiaa vaihe vaiheelta ja koostaa harjoitukset lopulta yhdeksi lyönniksi, potkuksi tai joksin muuksi liikkeeksi. Katoista leirillä läpi käytiin Kushanku ja Naihanchi. Opetukseen mahtui myös Goshin Ho, Kihon Gumite, Kumite Gata ja muita tekniikoita.
Lauantaina Sensei piti myös tunnin mittaisen harjoituksen, joka oli kohdennettu ruskeille ja mustille vöille. Eriytetyssä ylempien vöiden ryhmässä keskityttiin dan-vyökoevaatimuksiin ja tarkoitus on parantaa ylempien vöiden valmiuksia osallistua tulevaisuudessa dan-kokeisiin. Sensein ajatus oli perustaa ns. dan-kokelaiden ryhmä niistä oppilaista, joiden suunnitelmissa on mennä dan-kokeiseen lähivuosina.
Välillä Sensei piti leirillä myös leikkimielisempia harjoituksia, jotka oli suoraan junioreiden harjoituksista. Hyvin sovellettuna kaikki toimi niin aikuisille kuin nuorillekin ja myös näistä harjoituksista seurojen vetäj ät saivat varmasti paljon uusia ideoita omiin treeneihinsä.
Henkilökohtaisesti sain paljon hyvää oppia ja pieniä yksityiskohtia niin yksittäisistä tekniikoista kuin Katoistakin. Mukava oli myös kokoontua yhteen, harrastaa ja viettää iltaa yhdessä ollen. Lopuksi haluan vielä kiittää Marcus Senseitä hyvästä opetuksesta ja leiritunnelmasta, järjestävää Kuhmon Karate Ry:tä ja erityisesti Maire Hostikkaa, joka oli hoitanut paikalliset järjestelyt.
Teemu Heikkilä 2.dan, Oulun Wado-Ryu Karate-Do Ry
|
Kuhmon kesäleiri
Leiripaikka on varmistunut ja löytyy osoitteesta Piilolantie 47, 88900 Kuhmo.
SWKL
|
Leiriraportti Kokkolan suurleiriltä
Suomen Wado-Ryu Karateliiton suurleiri järjestettiin 7.-9.3.2014 Kokkolassa. Leirillä harjoiteltiin Wado-Ryu karatea Sensei Kazutaka Ohtsuka 6. dan opetuksessa.
Perjaina harjoitukset aloitettiin ennätysmyöhään klo 21, mutta se ei menoa haitannut. Harjoituksen alkulämpö otettiin Sensein johdolla, kuten muinakin päivinä. Lämmittelyliikkeet työllistivät lihasten lisäksi myös ajatuspuolta ja tähtäsivät samalla vartalon hallinnan kehittämiseen.
Useissa harjoitteissa tekniikka, esimerkiksi okuri ashi junzuki, palasteltiin ensin vartalon eri osien harjoituksiin. Tämän jälkeen osat yhdistettiin. Lopputulemana toimiva koko vartalon käyttöön pohjautuva nopea ja voimakas tekniikka. Muistiin jäivät hyvin Sensein sanat "Use your inside muscles, do you feel?", tarkoituksena siis käyttää muitakin kuin vartalosta eniten ulospäin näkyviä lihaksia.
Leirillä käytiin katoista tarkimmin läpi Pinan Nidan. Tekniikoita harjoiteltiin katan osina, katasta irroitettuina perustekniikkoina ja pariharjoituksena siältäen soveltavan kumiteharjoituksen. Tekniikat palasteltiin osiin ja kasattiin sen jälkeen edellä kuvatulla tavalla. Opetukseen kuului osia myös Seishan ja Chinto katoista, joissa harjoiteltiin nopeaa ja tasapainoista liikkumista koko vartaloa hyödyntäen.
Kiitos kaikille osallistujille hyvästä treenifiiliksestä! Järjestäjille kiitos sujuvista järjestelyistä.
Sami Lappi, Oulun Wado-Ryu Karate-Do
|
Kokouskutsu
Kokkolan Suurleirillä pidetään SWKL:n kokous La 8.3.2014. Kaikki SWKL:n jäsenet ovat tervetulleita kokoukseen ja vaikuttamaan liiton asioihin.
Lisätietoa:
Juha K. Pudas/ SWKL ry:n puheenjohtaja
Puh. 044 068 4418
|
Leirikalenteri päivittynyt!
Dan Academy -treenipäivä ylemmille vyöarvoille (3-1kyu ja dan-arvot) 15.1.2014.
Dan Academy päivä on SWKL:n järjestämä tapahtuma, jossa kerrataan Suurleirien oppeja, Dan Syllabus/Vyökoe vaateita jne. Osallistuminen treenipäiville on erityisesti tärkeää seurojen vetäjille ja vyökokeisiin menijöille.
Yhdenpäivän Wado-Ryu karateleiri 25.2.2014. Ohjaajana Sensei Markus Salomaa 5.dan.
|
Kutsu Kokkolan Suurleirille
Kokkolan Suurleirin kutsu vihdoin saatavilla! Hoidathan leirijärjestelyt omalta osaltasi hyvissä ajoin. Kirjaa leiri viimeistään nyt kalenteriisi, maksa leirimaksun ennakkoon ja huolehdi majoituksesta. Tarvittava info löytyy leirikutsusta.
linkki leirikutsuun ! SWKL ry
|
Tiedote Academy-leireistä
Sensei M. Shiomitsu 9.dan Hanshi Shihan, Wado-Ryu Karate-Do Academyn päävalmentaja on viimeisimmässä tiedotteessaan listannut kaikki Wado-Ryu -karateopettajat, jotka ovat oikeutettuja pitämään
virallisia Wado Academy-karateleirejä. Lupa on väliaikainen ja sen tarkoitus on ylläpitää Academy-leirien perinnettä nykytilanteessa, jossa Sensei itse ei terveytensä puolesta voi leirejä pitää.
Suomen Wado-Ryu Karateliitosta virallisia Academy-leirejä voi pitää Sensei Markus Salomaan 5.dan. Virallisilta Wado Academyn leiriltä Wado-Ryu Karate-Do Academyn jäsenet saavat passiinsa leiripisteitä
Academy-sääntöjen mukaisesti.
Kaikissa SWKL:n leireissä on maininta Academy-leiri, jos kyseessä on virallinen Academy-leiri. Ensi kesän SWKL:n kesäleiri Kuhmossa on esimerkki tapaus.
Alkuperäinen tiedote on saatavilla
Täältä ! SWKL ry
|
Suomen Wado-Ryu Karateliitto Ry nyt myös Facebookissa
Suomen Wado-Ryu Karateliitton on nyt myös Facebookissa. Facebook-sivut sisältävät ajankohtaista tietoa liiton tapahtumista ja tiivistävät omalla tavallaan Wado-yhteisöä sähköisessä mediassa.Viralliset sivut löydät
Täältä ! SWKL ry
|
Suurleiriraportti (Kangasalan leiriltä) 20. - 22.9.2013
Syyskuun 20-22 viikonloppuna kokoontui Kangasalle perinteiselle suurleirille hyvän kokoinen joukko innokkaita harrastajia eri seuroista joka puolelta suomea, jotka edustavat perinteistä Wado-Ryu -karatea, naapuristamme Virosta asti.. Kaiken kaikkiaan 70 henkeä oli vastaan ottamassa Sensei Kazutaka Otsukan 6.dan oppeja. Sensei vieraili jo kolmatta kertaa Suomessa. Sää ja muut puitteetkin olivat kohdallansa aloittamaan harjoittelun.
Ennen varsinaisen opetuksen alkua Sensei Otsuka kertoi Shiomitsu Sensein kuntoutumisen etenemisen hyvästä vauhdista, joka tietenkin valoi meihin uskoa saada nauttia hänen opetuksestaan piakkoin. Varsinaiset harjoitukset alkoivat heti alusta ilman apuohjaajien alkujumppia, Sensein johdolla. Valmistavilla harjoitteilla kehoa aloitettiin lämmittämään sisältäpäin salin edestakaisella liikkeellä todella mielenkiintoisilla metodeilla. Lonkan kierrot kaikkiin suuntiin, kehon ylä- ja alaosien erisuuntaiset kierrot. Tasapainoharjoitteilla yms. ja kaikissa liikkeissä Sensei korosti liikkumista sisälihaksistolla.
Leirin tempo oli kaikkien harjoitusten osalta todella mukaansa tempaava, sillä niin sanottua hengähdyshetkeä ei mielelle tahi keholle annettu. Se on yksi parhaista tavoista oppia, vartalon ja hien kautta. Lavat ja lantio saivat todella liikettä!
Teemaksi Sensei oli valinnut Pinan Shodan katan ja kihon kumite ipponmen. Näistä hän onnistuikin aukaisemaan todella monipuolisia pariharjoitteita. Pinan kata oli hyvä valinta, koska leirille osallistui iloksemme kaiken tasoisia Wadokoita ja juniori-ikäisia myös, joten kaikki pysyivät tahdissa mukavasti mukana.
Jokaisella Senseillä on omat erikoiskykynsä opetuksessa ja liikkumisessa. Kazutaka Otsuka Senseillä se on todella liikkuva lantio ja notkeus, sekä tukilihaksiston hallinta. Näitä kaikkia Sensei käyttää taitavasti torjunnoissaan, isku- sekä potkutekniikoissaan. Sen sai kokea moni uke leirin aikana. 'Try to move around and catch your opponents punch using noru' lause jäi mieleen myös yhtenä hänen monista kehotuksista. Sensei ammensi opetustaan myös tuosta mystisestä Shitoryu katasta, suparinpei, joka oli mielenkiintoinen näkökulma tuotuna Wado-Ryun harrastajille. Kannustava kehotus tutkia tyylien välisiä yhteyksiä ja ammentaa omaa harjoittelua sieltä.
Kaiken kaikkiaan loistava tapahtuma, myöskin liittotasolla. Suomen molempien organisaatioden hallitukset saivat lisää yhteistä linjaa viikonlopun aikana ja yhteistyö etenee hyvää vauhtia. Jäämme odottamaan Otsuka Sensein seuraavaa vierailua Suomeen, Kokkolaan huhtikuussa 2014, jonka jälkeen taas Kangasalle 26-28 syyskuuta 2014.
Kiitoksia kaikille osallistujille ja toimijoille leiristä, jonka tunnelma ei jättänyt ketään kylmäksi.
WKNF ry:n ja SWKL ry:n puolesta,
Markus Salomaa, godan
|
Wado-Ryu Karateleiri Suurleiri Kangasalla
20-22.9.2013 !
Leirikutsun löydät
Täältä !
SWKL ry
|
|
Wado-Ryu Karateleiri
Kokkolassa
27.4..2013 !
Leirikutsun löydät
Täältä !
SWKL ry
|
|
Leiriraportti
Wado Academyn Winter Courselta Guildford, Englanti 27.2. - 3.3.2013
Leiri ulkomailla on aina oma haasteensa jo matkajärjestelysyistä. Tästä
syystä kynnys lähtemiseen on aina olemassa, mutta hyvissä ajoin tehty päätös
osallistumisesta auttaa! Lopulta leiri tuli ajankohtaiseksi ja pian
löysinkin itseni kävelemästä pitkin Guildfordin keväisiä katuja. Ei
aurinkoa, mutta lämpötila oli kuitenkin plussan puolella.
Ensikosketus leiripaikkaan oli miellyttävä. Järjestelyt oli kutakuinkin niin
kuin meillä täällä Suomessa, sillä erolla, että ”leirilippu” näytettiin
järjestäjä taholle joka kerta ennen treenejä. Järjestäjätaho teki
merkintänsä, pisteytti ja leimasi Academy-passit näiden merkintöjen
perusteella leirin lopuksi.
Leiri on ehdottomasti yksi suurimmista tapahtumista Wado-Ryu Academyssä.
Osallistujia oli 15 eri maasta ja osallistujia kaiken kaikkiaan oli yli 150.
Väestä noin puolella oli mustavyö ja loput alempia. Harjoittelijoiden
joukossa oli jopa 7.dan vyöarvoja ja lukuisia muita korkean dan-arvon
omaavaa treenaajaa, joten jo treenaajista löytyi hyvin taitavia ja kauan
lajin parissa olleita harrastajia.
Poikkeuksellisesti tällä kertaa Sensei Shiomitsu ei itse ollut opettajana
leirillä terveydellisistä syistä, mutta hänen vaimonsa Maya kävi leirin
alussa ja lopussa kertomassa Sensein kuulumisia. Kuulumiset olivat kaiken
kaikkiaan positiivisia. Sensei oli iloinnut havaitessaan tuttuja kasvoja
nähdessään ryhmäkuvan leiriltä!
Tänä vuonna leirin opettajina toimivat Sensei Katzuka Otsuka ja Sensei
Arthur Meak. Leirin opetuksessa korostui samat periaatteet kuin Sensei
Shiomitsun opetuksessa; rentous, luonnollisuus ja painopisteen
säilyttäminen. Nämä periaatteet ilmenivät kaikessa opetuksessa. Erikoisuus
leirillä oli päivittäinen 20 minuuttia kestävä Mokuso-harjoitus, jolla
aamupäivän treenit aina aloitettiin.
Omaan harjoitteluuni tuli paljon ajatuksia herättävää tietoa (ns. työkaluja)
millä tuoda lisää luonnollisuutta omaan tekniikkaan ja korjata
periaatteellisia virheitä. On hieno tunne saada uutta tietoa ja parantaa
perustekniikkan alkeita kuten Junzuki-lyöti. Paljon tuli asiaa vartalon
käyttöstä ja oman painon hyödyntämisestä liikkeissä tuoden niihin
lisänopeutta. Vastustajan voiman (energian) suunnan ymmärtäminen,
vastaanotto ja hyväksikäyttö väistöissä ja torjunnoissa. Yleisesti ideoita
harjoittelun monipuolistuttamiseen esim. hyväksi käyttämällä Pinan Katojen
tai Kihon Kumiten liikesarjoja. Ajatus takana oli rikkoa kaavaa, jolla
asioita on tottunut tekemään. Tätä kautta harjoitteluun saa uutta virikettä
ja ulkoaopitun kaava rikkoutuu.
Leiri oli loistava ja opetus hyvää. Paljon uutta asiaa. Useita uusia
harrastuskavereita kaupan päälle. Kannatti ehdottomasti käydä!
Leiriraportti pdf-muodossa
Täältä
!
Sempai Teemu Heikkilä, 2.dan, SWKL Ry/ Oulun Wado-Ryu Karate-Do Ry |
|
Vuosi 2013 on hyvässä vauhdissa !
Vuoden 2012 uutiset löydät
Täältä tai arkisto-osiosta !
SWKL:ry |
|
|
|
Wado-Ryu |
Wado-ryu maailmalla, täältä löydät linkkejä wado-ryu:sta muissa maissa. |
Java tuki ! |
Tukeeko selaimesi javaa ?
Mikäli ylävalikko ei näy, lataa Java ! |
Mozilla |
Mozilla Firefox on ilmainen selainohjelma, jolla mm. nämä sivut toimivat
paremmin. |
|